Verotetaan vähemmän työtä ja enemmän turhaa megawattia

Tulevaisuuden veropolitiikan keskeinen kysymys kuuluu: mistä verot kerätään, jos yhä suurempi osa työstä siirtyy ihmisiltä ohjelmistoille, tekoälylle ja datakeskuksille?

Helppo vastaus olisi robottivero tai vero jokaiselle tekoälyn suorittamalle laskutoimitukselle. Se olisi kuitenkin väärä ratkaisu. Tuottavuutta ei pidä rangaista. Sen sijaan verotuksen painopistettä voidaan siirtää työn tekemisestä niukkojen resurssien käyttämiseen.

Suomessa keskipalkkaisen työntekijän verokiila on OECD mukaan noin 42,5 prosenttia. Työn teettäminen on kallista, vaikka tarvitsemme kipeästi lisää työtä, yrityksiä ja kasvua. Samaan aikaan datakeskukset, tekoäly ja automaatio käyttävät valtavia määriä sähköä, verkkokapasiteettia, vettä ja maa-alueita.

Siksi tulevaisuuden verouudistuksen periaate voisi olla yksinkertainen:

Verotetaan vähemmän ihmisen tekemää työtä ja enemmän yhteisten niukkojen resurssien kuluttamista.

Dataa ei pidä verottaa – sen kuluttamia resursseja pitää

Datan käsittelyä voidaan verottaa, mutta bitteihin tai gigatavuihin perustuva vero olisi huono. Yksi gigatavu terveystietoa, tekoälyn koulutusaineistoa tai kissavideoita ei ole taloudelliselta arvoltaan eikä yhteiskunnalliselta vaikutukseltaan samanlainen.

Lisäksi data liikkuu valtioiden rajojen yli lähes kustannuksetta. Suomessa käyttöön otettu tavumaksu siirtäisi laskentaa ulkomaille ja rasittaisi kotimaisia yrityksiä, mutta ei välttämättä tavoittaisi maailman suurimpia teknologiayhtiöitä.

Sen sijaan datankäsittelyn fyysiset panokset ovat mitattavissa. Datakeskus käyttää sähköenergiaa, varaa sähköverkosta tehoa, tarvitsee jäähdytystä ja saattaa kuluttaa vettä. Nämä ovat konkreettisia ja paikkaan sidottuja veropohjia.

Suomi otti jo ensimmäisen askeleen siirtämällä datakeskukset heinäkuussa 2026 yleiseen sähköveroluokkaan. Muutoksen arvioidaan lisäävän valtion verotuloja noin 47 miljoonalla eurolla vuodessa. Se on perusteltu muutos, mutta summa on pieni verrattuna työn verotukseen. Vuoden 2026 työn veronkevennysten kustannus on noin 720 miljoonaa euroa.

Datakeskusvero ei siis yksin rahoita merkittävää työn verotuksen alentamista. Se voi kuitenkin olla osa laajempaa veromuutosta.

Pelkkä sähkön määrä ei ratkaise – teho ratkaisee

Nykyinen sähkövero kohdistuu kulutettuihin kilowattitunteihin. Sähköjärjestelmän kannalta kaikki kilowattitunnit eivät kuitenkaan ole samanarvoisia.

Datakeskus voi käyttää sähköä tuulisena kesäyönä, jolloin sähköstä on ylitarjontaa. Toinen voi käyttää yhtä paljon sähköä tyynenä pakkaspäivänä, jolloin koko järjestelmän teho on koetuksella. Nykyinen tasavero kohtelee niitä lähes samalla tavalla.

Tämä on verotuksen keskeinen puute. Suomen todellinen niukkuus ei tulevaisuudessa välttämättä ole vuosittainen sähköenergia vaan käytettävissä oleva teho kaikkein vaikeimpina tunteina.

Siksi suurten sähkönkäyttäjien verotuksessa pitäisi olla kolme osaa:

1. kulutetun energian vero
2. varattuun ja käytettyyn huipputehoon perustuva maksu
3. hyvitys toteutuneesta kulutusjoustosta.

Malli ei saisi koskea vain datakeskuksia, vaan kaikkia suuria ja joustamattomia sähkönkäyttäjiä. Muuten verotus vääristäisi yritysten välistä kilpailua.

Negawatti on verotuksen puuttuva kannustin

Negawatti tarkoittaa megawattia, jota ei tarvitse tuottaa, siirtää eikä varmistaa, koska kulutus on säästetty tai siirretty parempaan ajankohtaan.

Datakeskus, joka pystyy vähentämään tehontarvettaan sadalla megawatilla kriittisen pakkastunnin aikana, voi olla sähköjärjestelmälle arvokkaampi kuin keskus, joka kuluttaa vuositasolla hieman vähemmän mutta ei jousta koskaan.

Siksi negawatti pitäisi tunnistaa verotuksessa.

Joustava sähkönkäyttäjä voisi saada hyvityksen jokaisesta ennalta sovitusta ja mittauksella todennetusta megawatista, jonka se jättää käyttämättä järjestelmän niukkuustunnilla. Hyvitystä voisi saada myös sähkön varastoinnista sekä datakeskuksen hukkalämmöstä, joka todella toimitetaan kaukolämpöverkkoon ja korvaa muuta lämmöntuotantoa.

Pelkkä tekninen valmius ei riittäisi. Hyvitys syntyisi vain toteutuneesta joustosta ja käyttöön toimitetusta lämmöstä. Näin vältettäisiin tukijärjestelmä, jossa veroetu saadaan laitteiden asentamisesta mutta yhteiskunnallinen hyöty jää syntymättä.

Myöskään vuositasolla tehty uusiutuvan sähkön ostosopimus ei yksin oikeuttaisi verohelpotukseen. Tuulisähkön ostaminen paperilla ei kerro, mitä datakeskus tekee tyynenä pakkaspäivänä. Verotuksen pitäisi palkita todellisesta samanaikaisuudesta, varastoinnista ja kulutuksen vähentämisestä.

Halvin talven megawatti on se, jota ei kuluteta. Verotuksen pitäisi tehdä tästä megawatista myös taloudellisesti arvokkain.

Negawatti tuottaa enemmän kuin verotuloja

Negawattiverotuksen tavoitteena ei olisi vain kerätä rahaa. Sen tärkein hyöty syntyisi vältetyistä kustannuksista.

Jos kulutushuippua voidaan alentaa, Suomi tarvitsee vähemmän huippuvoimaa, varavoimaa, sähköverkkojen vahvistamista ja kallista tuontisähköä. Näitä säästöjä ei näy verokertymänä, mutta ne näkyvät pienempinä verkkoinvestointeina ja alempina sähkölaskuina.

Tässä on samalla veropolitiikan vaikea ristiriita: onnistunut ohjausvero pienentää omaa veropohjaansa. Jos yritykset tuottavat enemmän negawatteja, ne maksavat vähemmän veroa. Siksi pysyvää työn veronkevennystä ei voida rahoittaa pelkästään ympäristö- tai energiaveroilla.

Tarvitaan laajempi kokonaisuus, johon kuuluvat esimerkiksi ruuhka- ja tienkäyttömaksut, luonnonvarojen ja veden käyttö, päästöt, jätteet, maa-arvo sekä arvonlisäverotuksen poikkeusten harkittu vähentäminen. Datakeskusten sähkö- ja tehovero olisi tästä yksi osa.

Kerätyt tulot pitäisi käyttää näkyvästi työtulovähennyksen kasvattamiseen ja erityisesti pieni- ja keskituloisten työn verotuksen alentamiseen. Kulutusverojen vaikutukset kaikkein pienituloisimpiin ja työelämän ulkopuolella oleviin pitäisi kompensoida suorilla tulonsiirroilla.

Työ halvemmaksi, tuhlaava tehontarve kalliimmaksi

Suomen ei pidä verottaa tekoälyä siksi, että se tekee työtä ihmisen sijasta. Sellainen robottivero suojelisi heikkoa tuottavuutta ja hidastaisi uudistumista.

Sen sijaan datakeskusten ja muiden suurten sähkönkäyttäjien pitäisi maksaa käyttämästään energiasta, varaamastaan huipputehosta ja aiheuttamistaan ympäristövaikutuksista. Samalla niiden pitäisi voida pienentää maksujaan tuottamalla sähköjärjestelmälle joustoa, hukkalämpöä ja negawatteja.

Tulevaisuuden verojärjestelmän ei pitäisi kysyä ensisijaisesti, kuinka monta tuntia ihminen teki työtä. Sen pitäisi kysyä, kuinka paljon yhteisiä ja niukkoja resursseja toiminta käytti – ja kuinka paljon tarpeetonta kulutusta se pystyi välttämään.

Työ on tehtävä halvemmaksi. Turha megawatti kalliimmaksi. Negawatti kannattavaksi.