Työpaikat ovat väärä mittari Googlen investoinnille

Google investoi Suomeen 13 miljardia euroa, ja päättäjät kilpailevat työpaikkalukujen esittelyssä. Datakeskus on kuitenkin viimeinen paikka, josta kannattaa etsiä työllisyyttä. Siihen keskittyminen vie huomion pois investoinnin todellisesta arvosta ja hinnasta.

Hallitus kertoo investoinnin tuovan rakennusvaiheessa 37 000 ja käytön aikana noin 7 000 työpaikkaa. Luvut kuulostavat suurilta. Ne kannattaa suhteuttaa siihen, miten datakeskukset todellisuudessa työllistävät.

Sadan megawatin hyperscale-luokan konesali työllistää vakituisesti tyypillisesti 100–200 ihmistä. Pisimmälle automatisoiduissa laitoksissa määrä on 20–30 henkeä sataa megawattia kohti. Googlen oma 500 megawatin kampus Kansas Cityssä tuo noin tuhat rakennustyöpaikkaa ja 200 pysyvää työpaikkaa. Microsoft ilmoittaa noin 50 vakituista työntekijää rakennusta kohti.

Googlen Suomen hankkeiden yhteisteho on arviolta tuhannen megawatin luokkaa. Yhtiön omalla Kansas Cityn suhdeluvulla se tarkoittaisi suuruusluokkana muutamia satoja suoria pysyviä työpaikkoja — ei seitsemää tuhatta. Ero selittyy sillä, että 7 000 on talousmallin tuottama suorien, välillisten ja kerrannaisvaikutusten summa, ei palkkalistojen luku. Vastaavasti 37 000 on koko rakennuskauden bruttoluku, joka painottuu määräaikaiseen työhön. Yhdysvaltalaistutkimuksissa tällaiset arviot ovat yliarvioineet todellisen paikallisen työllisyysvaikutuksen tyypillisesti noin kolminkertaisesti, kun alueen normaali kasvu on vähennetty.

Pääomavaltaisuus näkyy myös rahassa. Virginiassa datakeskukset synnyttävät yhden pysyvän työpaikan noin 13 miljoonaa dollaria kohti, kun sektorin ulkopuolella työpaikka syntyy noin 137 000 dollarilla. Sama investointi tuottaa datakeskuksena murto-osan siitä työllisyydestä, jonka se toisi lähes millä tahansa muulla toimialalla.

Tämä ei tee investoinnista huonoa. Se tekee työpaikoista väärän mittarin. Myöskään 13 miljardia ei jää Suomeen: valtaosa on servereitä, siruja ja teknologiaa, jotka ostetaan ulkomailta. Kotimaahan jää rakentaminen, paikallinen energia ja palvelut — arviolta viidennes tai neljännes summasta. Sekin on iso raha ja aito piristys etenkin Kajaanille, Muhokselle ja Vaalalle. Verotulot ovat todellisia, ja Loviisan ydinvoiman jatko rahoittuu Googlen sähkösopimuksella. Nämä hyödyt kannattaa nimetä rehellisesti, juuri sellaisina kuin ne ovat.

Investoinnin merkittävin pitkän aikavälin vaikutus on kuitenkin muualla kuin työpaikoissa. Suomeen tulee tuhannen megawatin verran käytännössä joustamatonta sähkönkulutusta. Samalla Google ostaa 22 vuodeksi markkinoilta pois puolet Loviisan tuotannosta — noin neljä terawattituntia, mikä vastaa yli 200 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta ja noin viittä prosenttia koko maan sähkönkulutuksesta. Sopimus ei tuo järjestelmään uutta tehoa, vaan ylläpitää olemassa olevaa. Tuulisähkö ei auta tyynellä pakkastunnilla.

Kun ydinvoimalan kokoinen joustamaton kuorma lisätään järjestelmään ja kotimaista säätövoimaa lukitaan samaan aikaan pois markkinoilta, talven niukimman tunnin marginaalisen megawatin arvo nousee. Kysymys kuuluu, kuka joustaa. Tähän asti vastaus on ollut suomalainen teollisuus ja kuluttaja. Halvin ja ainoa täysin kotimaahan jäävä kapasiteetti on se megawatti, jota ei kuluteta — negawatti.

Investointi on tervetullut. Mutta se pitää mitata oikein, ja sen ehdot pitää asettaa etukäteen. Suurten datakeskusten liittymisehtoihin on syytä sitoa jousto ja säätövoima, hukkalämmön hyödyntäminen ja huoltovarmuus — ei työpaikkalupauksia, joita ala ei rakenteellisesti voi lunastaa. Ja kulutuksen jousto ja tehokkuus, negawatti, on nostettava energiapolitiikan ytimeen ennen kuin seuraava investoija vie loputkin Loviisan tehosta.