Sähkön riittävyys ratkeaa tyynenä pakkasyönä, ei vuositilastossa

Sähkön riittävyys ratkeaa tyynenä pakkasyönä, ei vuositilastossa

Suomi on tuulivoiman ansiosta vuositasolla lähes sähköomavarainen. Luku pitää paikkansa, mutta se kertoo väärästä asiasta. Huoltovarmuuden kannalta ratkaisevaa ei ole, montako terawattituntia tuotamme vuodessa. Ratkaisevaa on, riittääkö teho sinä tammikuun yönä, kun pakkasta on kolmekymmentä astetta eikä tuule.

Tuulivoimaa on rakennettu nimelliskapasiteetiltaan jo lähes kymmenen gigawattia. Yli 300 päivänä vuodessa siitä saadaan kuitenkin alle puolet, ja noin joka kymmenes päivä alle viisi prosenttia. Kapasiteetin kasvattaminen lisää vuosituotantoa, mutta ei juuri lainkaan sitä tehoa, joka on varmasti käytettävissä kulutushuipussa. Silti tehon riittävyyslaskelmissa tuulivoimalle lasketaan edelleen kuuden prosentin taattu osuus. Oletus on liian optimistinen. Nollasta kolmeen prosenttiin kuvaisi todellisuutta paremmin.

Samaan aikaan säätävää kapasiteettia poistuu. Yhteistuotantolaitoksia suljetaan, kun kaukolämpö sähköistyy sähkökattiloiden ja lämpöpumppujen myötä. Ruotsi, jonka varaan olemme tottuneet nojaamaan huipputunteina, varoittaa itse tehopulasta. Pohjois-Ruotsin teollisuusinvestoinnit kuluttavat sen ylijäämän. Suomen kulutushuippujen varaventtiili sulkeutuu siis juuri silloin, kun tarvitsisimme sitä eniten.

Kaukolämpö on oma, vähemmän keskusteltu riskinsä. Kun lämpö tuotetaan sähköllä ja teollisuuden hukkalämmöllä, lämmön toimitusvarmuus kytkeytyy sähkömarkkinan ja datakeskusten toimintaan. Polttoon perustuva varakapasiteetti riittää vielä muutaman vuoden. 2030-luvulla huippu- ja varakattiloiden toimintakunto ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, jos niiden ylläpitoon ei ole kannustinta.

Keskustelussa toistuu kolme virhettä.

Ensinnäkin ennustamme liikaa yhden tahon varassa. Fingridin skenaariosta, jossa sähkönkulutus kaksinkertaistuu ja tuulivoima nelinkertaistuu kymmenessä vuodessa, on tullut käytännössä ainoa yhteinen tilannekuvamme. Skenaario nojaa vahvasti vetytalouteen, jonka kysyntä ei ole toistaiseksi realisoitunut. Uusia tuulivoimainvestointeja tehdään jo nyt aiempaa vähemmän. Jos kasvu jää puoleen ennustetusta, mitoitamme verkot ja joustot väärälle tulevaisuudelle.

Toiseksi haluamme yhtä aikaa ristiriitaisia asioita. Poliittisesti toivotaan tasaista ja ennustettavaa sähkön hintaa, mutta varastot ja joustot elävät juuri hintavaihtelusta. Jos piikit leikataan päätöksillä, joustoinvestoinnit jäävät jonkun muun kuin markkinan maksettaviksi. Tämä on sanottava ääneen eikä jätettävä investoijan arvattavaksi.

Kolmanneksi puhumme joustosta vain kulutuksen siirtämisenä. Halvin talven megawatti on edelleen se, jota ei kuluteta. Rakennusten energiatehokkuus, tarpeenmukainen ohjaus ja lämpövarastot pienentävät huippua pysyvästi, ja kaukolämpövarastot ovat edullisin energian varastoinnin muoto. Negawatti on ainoa kapasiteetti, jota ei tarvitse tuoda eikä rakentaa raaka-aineista, joiden jalostus on keskittynyt yhteen maahan.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Tehon riittävyys on laskettava realistisilla oletuksilla, ja eri tuotantomuotojen ajallisen profiilin arvo on otettava mukaan ennusteisiin. Kaukolämpöyhtiöille tarvitaan selvä tavoite polttoon perustuvan varakapasiteetin ylläpidosta, esimerkiksi 80–100 prosenttia huipputarpeesta, sekä kannustin sen kunnossapitoon. Lämpövarastoille kuuluu suotuisa kohtelu kiinteistöverotuksessa, ja sähkölämmityksen investointeihin pitäisi liittää vaatimus riittävästä varastointikapasiteetista.

Teollisuuspuistoille on mahdollistettava alueellinen tasehallinta ja kyky toimia saarekkeena, jos valtakunnan verkko kaatuu. Nykyisessä turvallisuustilanteessa tämä ei ole tekninen yksityiskohta. Ukrainassa alueelliset saarekkeet ovat pitäneet sähköt päällä, vaikka valtakunnallista verkkoa on tuhottu. Meillä vastaava harjoitus Rovaniemellä epäonnistui.

Lopuksi tarvitaan ministeriöiden ja elinkeinoelämän pysyvä työryhmä, joka ylläpitää yhteistä tilannekuvaa energiajärjestelmän kehityksestä. Sähkömarkkina, teollisuuspolitiikka ja kokonaisturvallisuus eivät ole enää erillisiä politiikan lohkoja.

Sähköä Suomessa riittää. Kysymys on, riittääkö sitä silloin, kun sitä eniten tarvitaan, ja kuka siitä vastaa.